Nala tuli mulle sijoituksena. Asuimme silloin Cujon kanssa kahdestaan, ja halusin toisen treenikaverin. Haaveina oli puruihin tutustua Nalan kanssa paremmin. Valitettavasti Nalan luusto-ongelmat varjostivat harrastuksia.

Nala oli luonteeltaan sellainen jota mielestäni rottweiler on parhaimmillaan: iloinen, miellyttämisenhaluinen ja motivoitunut treenaamaan. Itsellä vaan oli opettelu treenata luonteeltaan kahta ihan erilaista koiraa. Mutta se opetti ohjaajana mua tosi paljon.

Me kisattiin Nalan kanssa tokossa, siinä vaan jätettiin hypyt pois. Bh-koe suoritettiin leikiten. Työskentely Nalan kanssa oli helppoa ja vaivatonta.

Pellolla Nala toimi kuin ajatus, oli loistava jäljellä. Olisin halunut fh-jälkikokeeseen, jonka Nala olisi varmasti mennyt heittämällä läpi, mutta ajattelin kuitenkin sitä rasitusta jonka se olisi tuonut etujalan nivelille. Niin me käytiin sitten omaksi iloksi paljon pellolla. Käytiin me hakumetsälläkin, sielläkin Nala toimi tosi hyvin.

Serin täyttäessä kahden, en saanut neitejä tulemaan toimeen keskenään. Elämä oli melko hankalaa, kun jouduttiin muuttamaan omakotitalosta rivitaloon. Niin tein raskaan päätöksen, että haen Nalalle uuden kodin. Treenaaminen oli mukavaa Nalan kanssa mutta se näkyi aina seuraavana päivänä, joten oli parempi, että tuleva koti olisi sellainen, jossa saat liikkua omin ehdoin, mitä jaksat. Ja tietenkin ennen kaikkea rakastava loppuelämän koti.

Sellainen löytyikin. Unelmapaikka Ylläksellä. Siellä Nala sai kulkea vapaana omalla tontilla omaan tahtiin. Ja syödä mustikoita metsästä. Nala oli hauska siitä, että se tosiaan söi marjoja itse metsästä. Sai kilpaa poimia mustikoita, jos aikoi itse jotain ämpäriin ehtiä saamaan.

Nala jouduttiin nukuttamaan ikiuneen ohutsuolen syövän uuvuttamana 19. toukokuuta 2014.

Kiitos Raijalle ja Ristolle Nalan erinomaisesta hoidosta, ja rakastavasta kodista.